Ixonos toimittaa JBoss SOA-palvelualustan Tampereen kaupungille Ixonos on voittanut tarjouskilpailun Tampereen kaupungin palveluarkkitehtuurin toimittamisesta. Tampereen kaupunki on siirtymässä palvelukeskeiseen tietojärjestelmäarkkitehtuuriin, joka edellyttää SOA (service-oriented architecture) -alustan hankintaa. Uudella avoimeen lähdekoodiin pohjautuvalla palvelualustalla tullaan ohjaamaan ja hallinnoimaan Tamperelaisten käyttämiä kunnallisia sähköisiä palveluja. Se myös tukee Tampereen kaupungin palvelukeskeiseen kokonaisarkkitehtuuriin perustuvan ympäristön ja prosessikeskeisen toiminnan kehittämistä. ”Avoimeen lähdekoodiin pohjautuvaan ratkaisuun päätyminen ja sen käyttäminen on strategisesti merkittävä päätös, jolla Tampere takaa kuntalaisten verkkopalveluiden saatavuuden joustavasti ja kustannustehokkaasti. Tampere on monella tapaa yksi edelläkävijöistä SOA-palveluarkkitehtuurin suunnannäyttäjänä ja arkkitehtinä Suomen kuntasektorilla”, kertoo Ixonosin projektitoiminnan vetäjä Teppo Kuisma. Muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointipalveluita kehittävä Kohti kumppanuutta -hanke tulee käyttämään uutta alustaa palveluidensa sähköistämiseen ensi vuonna. Toimittaja- ja yhteistyöympäristö tulee olemaan moninainen ja palvelukeskeinen arkkitehtuuri haastaa alan toimittajat yhä avoimempaan yhteistyöhön. ”Monistamme konseptuaalisesti sen mitä olemme Oulun kaupungin käyttämän sähköisen asiointialustan, Oulun kuntalaisportaalin, kehitysprojektissa kehittäneet viimeiset puolitoista vuotta”, Teppo Kuisma kertoo. ”Tampereen sitoutuminen avoimiin standardeihin sekä KuntaIT:n arkkitehtuurityöhön on meidän kannalta upeaa. Haluamme jatkossakin toimia yhdessä kaupunkien ja alan edelläkävijöiden kanssa prosessin kiihdyttäjänä”, Kuisma jatkaa. ”Referenssi ja kokemukset Oulun kuntalaisportaalin toteuttamisesta sekä palvelualustan joustavuus tarpeisiimme vaikuttivat voimakkaasti siihen, että valintamme kohdistui Ixonosiin”, kertoo Tampereen tietohallintojohtaja Teppo Sulonen. Lisäksi päätökseen vaikuttivat ratkaisun toteuttamisen arvioidut kustannukset, jotka olivat noin viidesosa lähimmän tarjotun suljetun lähdekoodin ratkaisun kustannuksista. Projekti koostuu SOA-palvelualustan toteuttamisesta sekä sen käyttöönottoprojektista. Ixonos toimittaa Tampereen kaupungille SOA-osaamiskeskuksen, johon liittyy keskuksen perustaminen, käynnistäminen ja toimintaan osallistuminen. Tampere saa yhteistyöaikana Ixonosilta myös asiaankuuluvan sovellustuen. Tampereen palvelualustan teknologia pohjautuu Ixonosin Gold-tason partnerin, Intalion, Process Server ja Designer –tuotteille, jotka ovat markkinajohtajia kriittisissä toimintaympäristöissä käytettyissä avoimen lähdekoodin ratkaisuissa. Palveluväylän ratkaisuksi Ixonos on valinnut Red Hatin Jboss SOA-palvelualustan. ”Intalion ja Jbossin tuotteiden ominaisuudet ovat osoittautuneet erittäin sopiviksi KuntaIT:n sähköisen asioinnin arkkitehtuurin toteutuksissa, ja henkilöstömme osaaminen sekä kokemus niistä auttavat meitä tarjoamaan erittäin kilpailukykyisen ratkaisun”, Teppo Kuisma lisää. Ixonos on ICT-palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palvelujen ratkaisuja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa luomme tuotteita ja palveluja, jotka tarjoavat elämyksellisiä digitaalisia kokemuksia, ajasta ja paikasta riippumatta. Asiakasyrityksemme hyödyntävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uutta tuottavuutta. Ixonosilla on toimistot Helsingissä ja kuudella muulla paikkakunnalla Suomessa sekä Englannissa, Kiinassa, Saksassa, Slovakiassa, Tanskassa, Virossa ja Yhdysvalloissa. Ixonos Oyj on listattuna NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 75,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,1 miljoonaa euroa. |
|
Nordicmind on